HEREÄ

POHJOISIA MAISEMIA TUOREIN VÄREIN

Hereä tekee mielenkiintoista konserttimusiikkia eksymättä koskaan kovin kauas sen tanssillisesta sykkeestä. Yhtyeen jäsenten kirjavat musiikilliset taustat ja mielenkiintoinen instrumentaatio määrittelevät yhtyeen tyylin selkärangan. Tuloksena on uusia, tuoreita sävellyksiä, joiden kulmakiviä ovat väkevän perinnetietoiset tekstit, lukuisat musiikilliset vaikutteet ja improvisaatio. Vaikka Hereän akustinen rytmimusiikki ponnistaa pohjoisesta perinteestä, musiikillisia vaikutteita on poimittu eri puolilta maailmaa.

 

Yhtyeen debyyttialbumi ”Hereä” julkaistiin vuonna 2007. Sen jälkeen Hereäläiset ovat tehneet monenlaista.  Aili Ikonen on esiintynt mm. linnan juhlien itsenäisyyspäivän vastaanotolla solistina ja julkaissut ylistetyn soololevyn. Vesa Norilosta on tullut musiikin tohtori Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian aineryhmästä. Sara Puljula on työskennellyt teatterimusiikin parissa muun keikkailun ohessa ja Milla Viljamaa on voittanut Teosto-palkinnon. Vuonna 2011 Hereä teki myös animaatiokuvaa livemusiikkin yhdistelevän näyttämöteoksen nimeltä Pohjan Neidon tarina yhdessä Susanna Haaviston kanssa. Pitkän taukonsa jälkeen Hereä pääsi vihdoin palaamaan musiikkinsa pariin ja julkaisi Veden värit albumin 28.10.2016.

Aili Ikonen - laulu, viulu

Milla Viljamaa - piano

Vesa Norilo - sello, puuhuilu

Sara Puljula - lyömäsoittimet

Luonnottaret - Hereä 2007
00:00 / 00:00
Pohjan neito - Hereä 2007
00:00 / 00:00
Haiku - Hereä 2007
00:00 / 00:00

ARVOSTELUJA

"Nykykansanmusiikkiyhtye Hereä yhdistelee musiikissaan isolla antaumuksella poppia ja kansanmusiikkia, lisäten joukkoon sekalaisia viitteitä mm. jazzista ja klassisesta. Harvoin tällaisen alustuksen jälkeen voi rehellisesti sanoa, että konsepti on onnistunut, mutta nelihenkinen Hereä on saattanut tehdä tälle vuosikymmenelle ominaista fuusiota edustavasti merkkaavan albumin.
Vuosia olen odottanut levyä, jossa musiikin helposti lähestyttävyyden, sekä suvereenien muusikoiden kunnianhimoisuuden yhteenajo ei tunnu laskelmoivalta vaan sen sijaan tuottaa levyllisen hyviä kappaleita hienoksi kokonaisuudeksi tallennettuna. Veden värit -albumin musiikki voi olla hetkestä toiseen tuutulaulunomaisen yksioikoista ja toisaalta kompleksisuudessaan kiehtovasti haastavaakin kuunneltavaa ja itsetietoisuus ja -tarkoituksellisuus onnistuu silti loistamaan poissaolollaan tämän levyn musiikissa."
Teemu Eerola, Kansanmusiikki-lehti 12/2016 (Veden värit levyarvostelu)

“Kansanmusiikilla kuorrutettua laulelmataidetta luotsaa Aili Ikonen, joka heittäytyy virtailuun sivereenein maneerein. Viulu, piano, sello ja puupuhaltimet kutovat häkellyttävän kauniita harsoja.”
Juha Seiz, Ilkka 20.12.2016 ***** (Veden värit levyarvostelu)

“Laulaja Aili Ikonen, sellisti Vesa Norilo, perkussionisti-basisti Sara Puljula ja kosketinsoittaja Milla Viljamaa muodostavat yhtyeen nimeltä Hereä. Sen toinen albumi Veden värit on pienen tilan täyttävää laadukasta musiikkia, joka tarvitsee maun selvittämiseen useamman kuin yhden pureskelukerran. Joissakin kappaleissa vierailee viulisti Pekka Kuusisto. Niistä etenkin Aila Meriluodon sanoihin tehty Yön kämmenellä jää salaperäisessä kauneudessaan mieleen. Vastakohdat Päivätär ja Kuutar luovat taas välilleen kipinöivän kontrastin.”
Elina Salin, Keskisuomalainen 19.12.2016 (Veden värit levyarvostelu)

“Akustinen Veden värit yhdistelee mielenkiintoisesti Jazzia, runomittaa ja uutta maailmanmusiikkia. Ja vahvoja melodioita kuljettaa suvereenisti Aili Ikosen tarkka ääni. Yhdessä Milla Viljamaan (piano), Vesa Norilon (sello ja puuhuilu) ja Sara Puljulan (lyömäsoittimet) kanssa Ikonen vie kuulijan niin Kuuttaren, Päivättären kuin Ilman immenkin matkaan. Rytmi pysyy hyvänä ja kalevalainen poljentokin kuulostaa Hereän käsissäluontevalta ja uudelta musiikilta.”
Jusa Hämäläinen, Karjalainen 11/2016 (Veden värit levyarvostelu)

“Huippumuusikoista koostuva Hereä-yhtye asettaa kansanmusiikin tason korkealle. ...vaikka albumin teemat tulevat usein Kalevalasta, soiton pohja on laaja ja monikansallinen. Veden värit häikäisee, kun jazz kohtaa kansanperinteen ja laulaja Aili Ikonen päästä kaiken kirkkautensa irti.”
Markku Makkonen, Aamulehti 7.11.2016 **** (Veden värit levyarvostelu)

“Komeata on Hereän meno... Hereä on niitä bändejä, joiden yhteydessä genreistä puhuminen pitäisi kieltää kokonaan. Kansanmusiikeista innoituksensa saavat poljennot ja svengin sekä soundien pehmeys ovat Hereän ydintä. Aili Ikonen laulaa ylidramatisoimatta, laulemallisemmin kuin jazzyhteyksissä, ja se tuo uskottavuutta sanalliseen tulkintaan. Kappaleiden takana ovat pääasiassa pianisti Milla Viljamaa ja sellisti Vesa Norilo, ja säveltäjä on myös kappaleensa sanoittanut, sillä poikkeuksella että yhden Viljamaan laulun teksti on Aila Meriluodon. Kalevalaisia rytmityksiä tavataan, mutta Hereä kohoaa hienosti siivilleen, eikä jää perinteiden vangiksi. Toisin sanoin: tässä on tuotu suomalaisuutta hyvin pitkältä matkalta tähän päivään. Yhtyeen kevyt akustinen soitinnus (piano, viulu, sello, kontrabasso, lyömäsoittimet) jättää ilmaa laulun ympärille, Hereä soi pehmeästi ja kauniisti.”
Tapani Hokkanen, Suomijazz.com 22.11.2016 (Veden värit levyarvostelu)

“Nelihenkinen yhtye kun on luonut aivan omanlaisensa musiikillisen sekoitteen... Elävyys onkin albumia sitova tunne, vaikka tekstien aiheet eivät välttämättä niin iloisia aina olisikaan – ja juuri tämä pulppuava positiivisuus tekee albumista niin nautittavan ja vahvan. Kumarruksen ansaitsee myös tarkoin pohdittu kappalejärjestys, joka saa tämän hyvinkin monitahoisen biisijoukon asettumaan kuin luonnostaan yksien kansien väliin. Paljon on kiitettävä myös sovituksia ja ajatuksella hiottuja pieniä yksityiskohtia, joita tuntuu olevan välillä jopa liiaksi asti. Kaunista, lohduttavaa, lämmintä – eli juuri sitä, mitä tähän harmaaseen vuodenaikaan kaivataankin. Kiitos siis, Hereä, kun palasit takaisin, ja ethän lähde enää niin pitkäksi aikaa pois?”
Mika Roth, Desibeli.net 19.12.2016 **** (Veden värit levyarvostelu)

"Kiehtova debyyttipitkäsoitto etenee kauniisti ja innovatiivisesti, yhdistäen onnistuneesti romanttisuuden ja mystiikan. Nelikon soiton dynaamisuus häikäisee. Vesa Norilon valittava sello, Sara Puljulan ilmavat komppisoittimet, Milla Viljamaan vaelteleva piano sekä Aili Ikosen laaja-alainen vokalointi luovat yhdessä poikkeuksellisen antoisan äänimaailman."
Juha Seitz, Ilkka 12.6.2007 (Hereä levyn arvostelu)

 

 

"Hereän musiikki on raikasta, ilmavaa, ammattitaitoista, leikittelevää ja voimaannuttavaa. Siinä sekoittuvat mielenkiintoisesti eri aikakaudet ja kulttuurit. Useiden maiden kansanmusiikki kaikuu bebopin lomassa, sanoituksessa kuultelee kalevalainen kansanruno omien riimien rinnalla. Tämä musiikki menee ihon alle. Ihana uusi ihastus!" ****1/2
Anna Kortesalmi, Z-lehti 9/2007 (Hereä levyn arvostelu)

 

 

"Kappaleista esimerkiksi Pohjan neito väreilee jotain hyvin myyttistä ja perinteistä. Hereän tyylittely pääsee oikeuksiinsa nimenomaan tunnelmissa, nyansseissa ja siinä, miten ikirouta kohtaa notkean nykyisyyden."
Saara Harju, Etelä-Suomen Sanomat 29.7.2007 (Hereä levyn arvostelu) 

"Viehättävää on se, että perinteisestä Suomen Kansan Vanhat Runot -kokoelmasta napattu runo voi soida rinta rinnan omien, ei yhtään hassumpien tekstien kanssa - ja sävelilme on molemmissa samanhenkinen, raikas ja vapaa."
Pirkko Kotirinta, Helsingin Sanomat 11.4.2007 (Konserttiarvostelu)

Site by Milla Viljamaa.

Drawings by Jari Paananen.

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now